tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden päätös

Vuoden päätös

Näin on vuosi 2013 lopuillaan. Joulu vietettiin ihan rauhassa ja yritimme nauttia siitä parhaamme mukaan. Tapaninpäivänä alkoi jo vähän kyllästyttää oleileminen, ja muutama lattialauta sitten illan päätteeksi kaavittiin :)


Vietiin lapset muutamaksi päiväksi vaarilaan hoitoon ja siellä meitä odotti pieni juhlavastaanotto kera ihanan porkkanakakun.. No, olihan juhlaan aihettakin ;) Sormukset pujotettiin nimettömiin 24.12.


Rappusten alta seinän panelointi on jatkunut aina kun on ollut pieniä hetkiä ylimääräistä aikaa. Tästä eteenpäin se onkin aika näpertelyä, kun pitää tuo katto miettiä miten se tehdään. Ja mihin se naulakko laitetaan, missä säilytetään kengät jne... 



Keittiön seinä saatiin villoitettua ja vaneroitua. Sitten alettiin pähkäillä tuota ikkunaa. Se asennutettiin pari vuotta sitten ja tiedettiin, että se on vähän sinnepäin roiskaistu. Nyt sitten pohdittiin, että miten ikkunan kohdalle tuleva taso asennetaan. Ikkunan vinous osoittautuikin niin suureksi, että ei auttanut muu kuin ottaa ikkuna irti ja laittaa se paremmin paikoilleen. Taisi olla viimeinen kerta kun ikkunafirman miehet tähän taloon ikkunan asentaa. 


Ammottava aukko oli seinässä aamulla, kun ikkuna oli pois..


Ikkuna saatiin paikoilleen, taas. Karmikin olisi voinut olla pykälää syvempi, että olisi ulkopuolelta ollut kauniimman näköinen..


Vähän pitää jo pohtia, että miten ne keittiön kaapit seiniin laitetaan.. Välitilan materiaali pohdituttaa edelleen, sekä keittiön paneelin malli. Mutta eiköhän ne siitä selkene. 


Annettiin tänään vanhimmalle pojalle joululahjaksi kauko-ohjattava helikopteri, tosin poika ei ole sitä vielä ehtinyt käyttää, kun Timo haluaa leikkiä :) On tainnut jäädä lapsuudenajan lelujen vähyys kaivelemaan ;)  Tosin, kyllä niitä "leluja" nyt sitten on ladot piukassa. Itse odotan sitä, että talo saadaan valmiiksi, niin voidaan saada sieltä hallista se tietty yksilö ihan käyttöönkin. Timo kyllä sanoo, että se ei sitten ole mikään lelu :)



     
      Nyt toivotan kaikille oikein hyvää 
Uutta Vuotta!!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Keittiöpaketti saapui!

Keittiöpaketti saapui!

Pihaan saapui kaksi autoa, joista toisen kuski auttoi kuorman purkamisessa. Olipa kerrankin hyvä palvelu Itellalta. Purkamisen yhteydessä keskustelun aiheena ei ollut remontointi eikä keittiöt, vaan Maseratit, Ferrarit ja luonnollisesti Citikat..
 Vähän kyllä petyin, kun paikalle ei tullut Ikean logolla varustettua rekka-autoa. Olihan kyseessä kuitenkin 130 pakettia... Laitettiin paketit vielä halliin säilöön, ettei ne ole tiellä kattoja maalatessa.




Rappukomeroa eristettiin ja paneloitiin 22. ja 23pv. Tähän tulee nyt hyllyjä ja valo, selvä parannus vanhaan aikaan, kun piti aina taskulamppua hakea, jos meinasi jotain löytää. Rappusten koloista löytyi vielä  käärepaperipussi, jossa oli talteenotettuja suojapapereita -60-luvun alusta. Olivat kuulemma omenien käärepapereita, tiesi remonttimiehemme.


Peräseinän panelointia siskonpaneelilla. Ei ole aivan samanlaista, kuin vanhat, mutta näitä malleja on melkein yhtä montaa lajia, kuin höylääjiäkin. Onneksi ei tarvitse yrittää millintarkkaa kohdistusta, riittää kun näyttää hyvältä!  :)


 Eteisen katto oikaistiin, että saatiin samalla sinne sähköjä. Tämä onkin ainoa katto mikä tehdään suoraksi. Kaikki muut katot jäävät vanhaksi ja vinoksi. Ne vain kunnostetaan.


Tänään olivat työmiehet vielä lyhyen päivän. Keittiön lattia tuli melkein valmiiksi. Enää puuttuu 14 lautaa, jotka on putsattava perjantaiksi. Pari päivää tässä saa sentään loikoilla. Kyllä tämä puulattia tuntuu niin hyvältä jalkojen alla! Hintansa tällä on, oikea käsivarsi aivan voimaton, aamupäivän raappimisesta. sain sentään 7 lautaa puhtaaksi, mutta mulla oli liian kova tahti, eikä sellaista jaksaisi koko päivää. (Kirjoitti Timo)
(Annu jatkaa) Yhtenä päivänä olin aivan kyllästynyt lautojen kaapimiseen, takana kun on jo se 70 lautaa.. Kahvitauolla sanoin remonttimiehille, että taidan vaatia uusien lautojen ostamista pikkukamariin. 7-vuotias tyttömme kommentoi tähän, että " äiti, ei saa luovuttaa!"... :D


Latokartanon väki hiljenee jouluksi. Koitetaan nauttia tunnelmasta, vaikka ulkona näyttääkin olevan vuosituhannen joulukeli.  Hyvä ruoka ja yhdessäolo kuitenkin tuovat joulun tunnun. Kissakin saa palan suklaata, kun siitä niin pitää (isäntäänsä tullut)!
Rauhallista joulua!





maanantai 16. joulukuuta 2013

Terveisiä Lontoosta!

Terveisiä Lontoosta!

Muutaman päivän loma teki hyvää - vaikka se olikin väsyttävää :) Tuollainen kaupukiloma vie aina mehut, ja meillä lennot oli niin hölmöihin aikoihin, että univelkaa pääsi syntymään aika paljon. No, nyt ne on kuitattu ja arki pyörii taas.


Remontti on edennyt aika paljon. En ole ehtinyt enkä jaksanut tänne kuvia lisäillä. Nytkin pitäisi antaa lapsille ruokaa, mutta eiköhän ne hetken vielä odota :)
Keittiön ulkoseinään on laitettu paperi ja se on koolattu valmiiksi. Seinässä oli heittoa jonkin verran, joten nyt sitten on helpompi kaapit asentaa, kun seinä on suora. Ajateltiin että tuohon seinään laitetaan lastulevyt, niin sitten ei tarvitse miettiä että mihin kohtaan voi mitäkin kiinnittää. 


 Työmiehet saivat muurattua myös puuhellalle ja pönttöuunille paikat.



Pienestä kamarista oli vielä gyprocit ottamatta pois. Ne revittiin äkkiä pois, samalla kun sähkömies teki viimeisiä vetojaan. 



Mies oli joskus maininnut, että levyjen alla on monta kerrosta vanhaa tapettia. Nyt pääsin näkemään niitä. Tässä löytyi kolme vanhinta. Kaksi ensimmäistä oli aika kellastuneita - pappa kun aikoinaan oli tuprutellut tupakkaa sisällä. 




Sitten seinät ilman levyjä!


Sähkömiehen kanssa tuli vähän sanomista, kun haluamme pyöreät pistorasiat. Lisätöitähän siitä tuli, mutta mehän ne kustannukset maksamme.. Jouduttiin kovertamaan kaikille pistorasioille ja katkaisijoille paikat, että ne saadaan upotettua nätisti. 


Reilu 70 säkkiä ekovillaa saapui tässä kärryssä. Kärryn perällä oli myös puhalluskone. Tämä tuli jo ennen matkaamme, ja sanottiin ettei ole kiire. No, matkalta saavuttuamme soitettiin että kärry pitäisi olla tyhjä muutaman tunnin kuluttua. Ei siinä auttanut kuin tyhjätä kaikki säkit ja kone varastoon odottamaan, että ehditään puhallushommin.



 Sopivan hetken tullen traktorilla siirreltiin säkkilavat ja kone pihalle, ja eikun puhaltelemaan!










Kun villat oli puhallettu olohuoneeseen ja eteiseen, alettiin olohuoneen lattialautoja naputella paikoilleen! Nämä ovat uusia lautoja, 120mm leveitä. Mieskin, joka ei juuri tanssista perusta, sanoi että vedetäänkös iltatanssit! Niin mukavaa, kun vihdoin saadaan lattiat!



Puhallus jatkui, ja vielä jäi vähän kesken, koska villa loppui. Huomenna saamme sitä lisää. Nyt on puhallettu kertaalleen pikkukamari ja keittiö, sitten villat tampataan puisilla "tamppooneilla" (miehen keksimä nimitys... ) ja sitten puhalletaan vielä uudestaan toinen kerta, joka sekin tampataan. Sähköpuhallin laitettiin aiemmin jo lämmittämään alakertaa, alkoi olla sen verran viileää.. Keittiön ja olohuoneen ovikarmit on myös tänään otettu pois, sillä ne pitää suoristaa.



Tänään on myös eteinen saanut lautoja pintaan! Tässä sitten ensimmäiset käsin, tuskalla ja työllä kaavitut laudat! Mutta voidaan olla iloisia, että ne ovat ne alkuperäiset, vartavasten tähän taloon tehdyt, ja nyt meidän kunnostamat.  



Tässä vielä yksi kuva, joka piti laittaa jo paljon aiemmin, mutta oli unohtunut. Löytö talon alta purkuvaiheessa.. En tiedä kenen on ollut, mutta oli niin lohduttoman näköinen, reppanalta puuttuu jalat ja kädetkin on irti..


Tältä näyttää meidän joulun odotus. Ei juurikaan tunnu joululta, joulumieli tulee varmaan ihan viimehetkellä. Lunta olisin odottanut peittämään kauhean likaisen ja kuraisen pihan, mutta toiveeksi se vain jää.. 
Nyt minulla on 35 minuuttia aikaa käydä suihkussa, ruokkia lapset ja vielä tyttö baletin kenraaliharjoituksiin. Pojat lähtee naapuriin musisoimaan ja me päästään heidän konserttiin reilun tunnin päästä. Mukavaa. Iltahommia jäi ihan tarpeeksi, laudanpätkien keräilyä ja pyykkäämistä yms. kotitöitä...



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tapahtumarikkaita päiviä

Tapahtumarikkaita päiviä 

Eilen oli melkoisen tapahtumarikas päivä. Monenmoista säätöä oli enemmänkin ja hermot paloi yhdeltä sun toiselta. Kun kaikki säätää yhtäaikaa ja kertoo miten asiat pitää tehdä, tulos ei ole hyvä. Aina me ei osata miettiä kaikkea etukäteen, sitten yhtäkkiä pitääkin päättää monta asiaa. Eikä hyvää lopputulosta synny, jos tekee suunnitelmat kiireellä.  Mutta lopulta saatiin kaikki asiat järjestykseen, sovittua mistä ne pattereiden putket vedetään ja miten pistorasiat löytää paikkansa.
Kaiken sähläyksen keskelle vielä saapui sähköyhtiön mies, joka tuli siirtämään sähkömittarin uuteen sähkötauluun. Sähkömiehemme sai tämän järjestymään poikkeuksellisen nopealla aikataululla, kun vanha taulu oli saatava pois seinän koolausten tieltä. Aikansa hän etsi mistä koko pihapiirin virrat katkaistaan, ja lopulta kävi niin, että viisi naapuriakin joutuivat hetken olemaan ilman sähköä. Onneksi täällä maalla kaikki toimii ja naapuritkin suostuivat katkokseen olemattomalla varoitusajalla. Katkos ei  kestänyt kuin puolisen tuntia ja nyt on mittari uudessa paikassaan ja vanha, kamala sähkötaulu keskeltä keittiön seinää saatiin poistettua!

Nyt on saatu taas paljon tehtyä. Lattiassa on kaikki niskat paikoillaan. Päällimmäisiä niskoja laitettiin 40cm:n välein, vaikka se 60 cm:kin olisi riittänyt. 


Muurien kohdalta hakattiin ylimääräiset kerrokset pois, että saadaan tehtyä lattia ihan hellaan asti, eikä tarvi ruveta kikkastelemaan laattojen tai muunkaan materiaalin kanssa. Puuhellalle jätettiin paikka tuonne nurkkaan, sinne pitää muurata vähän koroketta sille, että saadaan samalle tasalle sähköhellan kanssa.


Sähkömies on nyt ahkeroinut reilun päivän, ja aikamoinen johtoviidakko kulkee lattioissa. Mutta onneksi kaikki saadaan sinne kätevästi piiloon. Olisihan se tietysti ollut hienoa vetää pintavetoinakin, mutta se olisi vaatinut varmasti vähän enemmän aikaa ja työtä. Ja tuskin kuka tahansa olisi suostunut sitä edes tekemäänkään. 


Eilen saatiin vaihdettua viimeisetkin vanhat ikkunat pois! Olohuoneen isompi ikkuna ja pienen kamarin ikkuna oli vaihtamatta. Siinäkin oli omat haasteensa, me kun olisimme halunneet ne tasan ulkoseinän kanssa, ettei tule liian syvälle.. Mutta on nyt miten on, pääasia, että ovat paikoillaan! Harmittaa, kun vanhoja ikkunoita ei ollut täällä enää tallella, ne olisivat olleet niin kivat.. Ja näissä uusissakin kun aina on jotain sanottavaa, saranatapit kieroja tai muuta vastaavaa..


Työmiehet tekivät hienon luukun, josta pääsee talon alle tarvittaessa käymään. Luukku on eteisessä rappusten alla. Tuohon villaa päälle ja toinen luukku pintaan, niin kyllä kelpaa! 


Tänään kävin hakemassa Turusta yhden puuttuvan välioven. Onneksi löytyi samanlainen kuin muutkin ovet ovat. Pärjäsin matkan hyvin peräkärryn kanssa, vaikka aina se jännittää, että jos joutuu jossain peruuttelemaan. Ystävällistä palvelua sain, ja apua jopa liinoja sidottaessa. Kiitos vaan Wanhan Wallankumous!
 Huomenna meille toimitetaan kuitulevyt ja Ekovillat. Lupasimme itse puhaltaa villat työmiesten kanssa, niin ei tule aikataulujen kanssa ongelmia. Katsotaan miten sujuu!

Eipä paljoa joululta ole tuntunut. Yleensä nautin tähän aikaan jo joulun tunnelmasta, nyt tunnelmaa saa kyllä vähän hakea.. Olen yrittänyt ajatella, että tämä on nyt vain yksi joulu, ensi jouluna sitten nautitaan tämänkin edestä, valmiissa alakerrassa :) Kunhan joulunpyhät voisi olla kaapimatta lattialautoja (niitä on jäljellä vielä ihan riittävästi), tai tekemättä mitään muutakaan remonttiin liittyvää..
Lapset kysyivät, että milloin leivomme pipareita. Itse olin ajatellut ettei niitä leivottaisi, mutta pakkohan se nyt on, kun se on lapsille tärkeää. Periaatteistani poiketen ostin kuitenkin valmiin taikinan. 


Saas nähdä millainen Niilo-myrsky tulee!!! Minun pitäisi uskaltaa perjantai-iltana lentokoneeseen.. Lähdemme vanhimman pojan kanssa pienelle viikonloppumatkalle Lontooseen. Saa hetken hengähtää remontista.