keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Lautaa pintaan

Nyt on talomme lisäosa laudoitettu! 
Vielä tietysti on hommaa edessä, ikkunasmyygien teko,
maalaus, rimoitus, maalaus, ikkunanpielet.. 
Mutta kyllä nyt näyttää jo valoisammalta!






Sisäpuolellakin on menty eteenpäin. 
Saunaan on laitettu tuo "folio".. 
Seuraavaksi muuriin vielä yksi kerros, 
kaipa se on sitten se pintakerros jo :)


Pesuhuone näyttää tältä.. 
Vähän vielä viimeistelyä ;)


Sisäpuolella on laitettu raakalaudat seiniin, 
osaan seinistä vanerit.


Sähkötyöt ovat vielä hivenen kesken, 
mutta melkoinen putkiviidakko katoissa jo on!









































tiistai 2. helmikuuta 2016

Edistystä tapahtuu!

Täällä on oikea sairastupa.
Syömiset ei oikeen meinaa kelvata, 
mutta jaffa, jäiset mustikat ja suolakeksit. 
Niitä olen saanut menemään.


Kaikki kolme lasta ovat olleet sairaina, myöskin Timo valittelee
flunssan oireita.
Itsellä ei toistaiseksi ole muita merkkejä kuin lihaskivut ja
voimattomuuden tunne (tosin jälkimmäisen syyksi epäilen jotain muuta kuin flunssaa).
Tavarat on putoilleet käsistä eilen ja tänään, joten en kai ihan kunnossa ole.
Pudotin myös puhelimeni, jonka näyttö meni säröille.
Mutta onneksi se toimii vielä, mokoma vasta reilu puolivuotias.

Viime viikolla miehet sahasivat oviaukon paikan,
josta kuljemme sitten aikanaan keittiön puolelle.
Lopullisesti aukko puhkaistaan myöhemmin, 
kun enimmät rakennuspölyt alkaa hälvetä...


Kaikki ikkunat ovat nyt paikoillaan.
Etuoven virkaa toimittaa vielä vanha väliovi.


Laajennuksen päätyynkin tuli yksi ikkuna.
Teknisen tilan oveksi laitoimme oven, 
joka oli jäänyt meiltä ylimääräiseksi aiemmin.


Maanantaina saatiin lattia villoitettua.
Tässä näkymää keittiön oviaukolta työhuoneeseen päin. 
Tuohon tosin tulee vielä väliseinä, 
suunnilleen tuonne, missä nuo johdot roikkuvat vasemmalla.


Tänään on kuulunut naputusta, 
jota olen odottanut!
Lähemmäksi lattian pintaa on päästy!


Kodinhoitohuoneen lattialle on lyöty jo  harvalaudoitusta.
Ovenpaikkakin näkyy tässä kivasti, näkymä siis eteiseen päin :)



Harvalaudoituksen päälle asennetaan lämmönluovutuslevyt.
Sitten asennetaan lattialämmitysputket.


Ja se takaovi, se on nyt paikoillaan! 
Voi miten tykkään siitä!























keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sisäseinien tekoa ja sähkötöitä

Alunperin päätin, että tämä blogi toimii meille itselle
päiväkirjana niin, että muistamme mitä milloinkin on tehty.
Tämä on toteutunut, ja usein tuleekin kurkattua
päivämääriä ja kuvia.
Tässä kirjoittaessa huomaa myös, 
miten paljon asiat etenee, 
varsinkin kun näin harvakseltaan kirjoittelee.
Tuntuu, ettei tuo laajennusosa valmistu ikinä,
mutta kuinka paljon onkaan menty taas eteenpäin!

Tässä eteisen ja kodinhoitohuoneen väliseinää pystytettynä.


Tässä väliseinää eteisen puolelta kuvattuna. 
Eteiseen tulee korkea katto.


Vähän meinaa välillä olla ahdasta.
Väliseinien harkot piti saada sisään lämpenemään ja kuivumaan, 
ulkona kun oli lähes -30 astetta pakkasta.


Kodinhoitohuoneen putket ja viemärit odottamassa.
Lattiakaivo päätettiin laittaa suoraan pyykkikoneen alle.


Ennen sähkömiesten tuloa piti vähän pohtia 
mihin haluaisi pistorasiat ja valokatkaisijat laitettavan. 


Sähkö-Tenho saapui ja antoi paljon asiantuntevia vinkkejä 
ja yhdessä saatiin kaikki sovituksi.
Pitää muuten vähän kehua, että on tosi asiantuntevaa ja mukavaa porukkaa,
ja kyllä muuten siivoavat hyvin jälkensä!



Sitten lähti liikkeelle väliseinien muuraus. 
Eli tuohon osaan, jossa on valettu lattialaatta, kuuluu:
Sauna vasemmalla ylhäällä, tekninen tila oikealla ylhäällä (sinne tuo valkoinen ovi)
Pesuhuone vasemmalla alhaalla ja vessa oikealla alhaalla.
                                     



Tässä vessaa kodinhoitohuoneesta kuvattuna.

Sauna ja pesuhuone


Laajennusosan ikkunat ja kaksi ulko-ovea teetettiin 
Puutyö Ruokosella Lempäälässä.
Todella miellyttävä firma ja loistavaa jälkeä!
Ja hintakin oli passeli
perinteisille ikkunoille.


Pesuhuoneen ja saunan ikkunat laitettiin jo paikoilleen, 
loppuja alettiin asentaa tänään.



Tässä tehdään saunan ja pesuhuoneen ovenpaikkaa:




Tästä oviaukosta kuljetaan sitten pesuhuoneeseen!


Pesuhuoneeseen tulee pieni taso saippuapulloille tähän tapaan.
Tuohon tulee vielä kaksi kerrosta harkkoa päälle.


Me Timon kanssa päätettiin vihdoin paneloida porstua loppuun.
Minä katkoin, Timo naulasi.
Värimaailma tähän tilaan on vielä hakusessa... 
Valkoiseksi se ei ainakaan tule jäämään ;)


Vähän olen ehtinyt kirppareillakin kierrellä, 
ja kivoja löytöjä olenkin tehnyt!
Täytyy myöntää, että muutama vuosi sitten
tällaisia tavaroita olisin viitannut kintaalla... 
ja heittänyt menemään.
Mutta ah, kuinka kauniita ne ovat!



Yhtenä aamuna oli mieletön auringonnousu. 
Kaipuu uuteen parempaan kameraan vain kasvoi... :)



Ja täytyy sanoa, että minä nautin paljon enemmän niistä pakkaskeleistä,
kun tästä kamalasta nollakelistä,
kun joka paikka on täynnä loskaa ja kuraa! 





























maanantai 4. tammikuuta 2016

Remontin ihanuutta juhlan keskellä

Nyt on joululoma lorvittu.
Kirjaimellisesti.
Söimme, nukuimme, makasimme sohvalla, 
pelasimme ja katselimme televisiota.
Vieraitakin meillä oli, 
mutta läheisiä, joiden seurassa oli mukava rentoutua.

Kuustamme koristi anopin tekemät olkikoristeet.
 Lapset saivat huoneisiinsa pienet kuuset,
 jotka vuorasivat koristeilla niin kuin tahtoivat :)


Työmaalla on tapahtunut lomasta huolimatta. 
Ulkopuolelle on laitettu naulauspuut valmiiksi ulkovuorausta varten.


Sisäpuolellakin on seinien paperointi valmiina
ja koolauspuut laitettuna.
Kunhan sähkömiehet vetävät johdot paikoilleen,
tulee vielä 5 cm ekovillaa seiniin.
Sen päälle laitamme perinteisesti umpilaudoituksen
ja 13mm puukuitulevyn.
Tähän tulee pieni työhuone.

Kodinhoitohuoneen ovi takapihalle




Lattiat on levytetty ja papusorat laitettu maahan. 






Ilmastointiputket asennettiin välipäivinä paikoilleen.


Myös kiuasta piti sovittaa paikoilleen,
 jotta piippu voitiin asentaa oikealle korkeudelle.




Tällainen kiuas meille tulee!
Mietimme vain, että miten ihmeessä tuohon kivet vaihdetaan??? 
On meinaan niin syvä, ettei Timonkaan kädet ylety pohjalle asti..


Äiti ja isä lähtivät meiltä Tapaninpäivänä. 
Se olikin ihan hyvä, sillä sen jälkeen on ollut vähän probleemaa...
Lämminvesivaraajahan meillä oli tilapäisesti keittiön ikkunan alla, siis ulkona.
Kevyet eristykset eivät pitäneet pakkasta loitolla, 
vaan lämminvesiputki jäätyi. 
Varaaja otettiin pois käytöstä ja nyt ei tule lämmintä vettä ollenkaan taloon.
Näin pärjätään kyllä. 

Välipäivinä putkimiehet myös saivat töitään eteenpäin,
Uusi vesiputki liitettiin vanhaan 
ja pihassa oleva monttu voitiin vihdoin täyttää!

Nyt vesiputki mutkittelee tuolta uudesta teknisestä tilasta
uuden eteisen kautta tänne sisälle.


Uusi puoli on vielä kylmillään
ja putki kun menee vain lattian kannatuspuiden päällä, 
niin kyllähän sen tietää että se jäätyy!
Hanat auki vaan, ei muukaan auta.
Uuden vuoden päivänä mentiin onnellisina päiväunille ja hanat unohtui kiinni,
ja parissa tunnissahan putki jäätyi!


Paniikki meinasi tulla, 
mutta onneksi jäätynyt kohta löydettiin ja saatiin sulatettua. 
Nyt pitää vain muistaa, että hanat on oltava auki kokoajan.


Huomenna työmiehet jatkavat korkean eteisosan villoitusta.
Sen jälkeen päästään puhaltamaan villat yläpohjaan.
Puhallushärveli ja villat jo odottavat pihassa... :)