torstai 17. joulukuuta 2015

Joulunodotusta

Huh, miten aika on mennyt!
Täällä sekä aikuiset että lapset laskevat aamuja,
milloin joululoma alkaa. 
Vähän olen sinne tänne heitellyt joulukoristeita, 
kiva olisi asiaan panostaa enemmänkin..
Tämä tonttu on vahtina rappusten alapäässä,
olen sen tehnyt joskus lapsena.



Saimme vihdoin porstuaan ikkunat!
Työmiehet lupasivat minulle, että asentavat ne ennen joulua.
 Vaikka heilläkin on kiireitä ollut, 
uhrasivat he vajaa pari päivää minun toiveeni toteuttamiseen.
Toki porstua on sisäpuolelta vielä keskeneräinen,
 mutta nyt on ikkunat muovien tilalla ja niistä näkee ulos!
Ikkunat teetettiin Puutyö Ruokosella Lempäälässä. 
Erinomainen yritys, pitkän linjan osaamista ja
hinta-laatusuhde kohdallaan!



Sitten laajennusosan pariin.
Kattopellit asennettiin 17. ja 18.11. 
Samaan aikaan miehet levyttivät seiniä. 
Ikkunoiden paikat laitettiin toistaiseksi umpeen,
koska ikkunat saadaan vasta helmikuussa. 


On meillä nyt monivärinen talo! :D


Levytyksen jälkeen sisäpuolella tehtiin lattiavaluja varten valmisteluja.
Alemman valun päälle laitettiin styroksit.
Sitten siihen päälle putket.
Tästä ei valitettavasti ole hyviä kuvia...


Lisää styroksia ja raudoitus...


Sitten valu päälle.
Teknisen tilan ovikin on jo paikoillaan.




















Seinät on villotettu ja paperoitu.
























Myös maalämpöputki on nyt asennettu ja odotetaan sitä vaihetta, 
että saadaan työmaalle vähän lämpöä.
 Onneksi nyt ei ole kovin kylmiä pakkasia vielä ollut.

Meidän pitää liittyä kunnan jätevesiviemäriverkostoon tämän laajennuksen yhteydessä.
Sitä varten piti kaivaa n. 100m viemäriputkea.
Olipas kurainen homma!





Putkimiehillä on ollut vähän motivaatiopulaa,
kun ovat tontillamme käyneet..
Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta, hommat on tehtävä,
vaikka monttu olisikin märkä.
Yksi monttu tyhjättiin pumpulla vedestä
ja siellä saatiin hommat tehtyä,
mutta toisen montun olemme tyhjentäneet pariin kertaan,
eikä vielä ole hotsittanut poikia sinne hypätä.
Nyt se on taas täynnä vettä.
Pitäiskö se vesi jättää sinne kuitenkin,
olisko se parempi??



Nyt menen tekemään piparitaikinaa,
että huomenna lasten loman kunniaksi päästään tekemään pipareita!

Mukavaa joulun odotusta kaikille!















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti