torstai 7. marraskuuta 2013

Viimeisetkin lahot lattiapuut on poistettu!

Viimeisetkin lahot lattiapuut on poistettu!

Aika kuluu kuin siivillä! Nyt olemme saaneet poistettua kaikki vanhat ja lahot puut. Väliseinät on tuettu pattingeilla ja alapuut on vaihdettu talon ympäri.


Tämä  muuri on olohuoneen puolella, vanha pönttöuunin paikka näkyy tuon jätesäkin alla. Me emme meinaa laittaa tähän huoneeseen  tulisijaa, pienempään kamariin sensijaan tulee pönttöuuni.


Viime viikonloppuna oli määrä saada puuhella ulos keittiöstä. Minua vähän kauhistutti ajatus, että painavaa hellaa lähdetään siirtelemään, kun lattioitakaan ei enää ole. Sanoin, että en missään nimessä osallistu hellan siirtämiseen! Enkä osallistunut. Mies hoiti sen yksin, ja hyvin se meni. Kuvan sentään uskalsin mennä ottamaan. Eihän siinä pitänyt muuta kuin hakata kapulaa ristiin ja rastiin, että saadaan tarpeeksi tukeva silta yli synkän saven. :) Rautaputket vaan hellan alle ja hienosti rullasi! Nyt se sitten komeilee porstuassa ja odottaa pääsyä takaisin paikalleen..


 Nämä pilarit tehtiin tällä viikolla. Tarkoitus on tukea keittiön ja eteisen lattiaa yhdellä lisäkannattimella. Alunperin tällaista ei ollut kyseisessä paikassa, mutta halusimme varmistaa, ettei astiat helise kaapissa kun lapset hyppelee. :D



Lisäksi alapuun ylle jääneet kolot on villoitettu tällä viikolla. Työmiehet olivat niin ripeitä, etten ehtinyt ottaa kuvaa villoitusvaiheesta. Nyt seinien alaosat on laudoitettu jo umpeen.  


Maa lattian alla on kuivaa mustaa multaa. Nauloja ja purujätettä on vielä hiukan, joten joudumme haravoimaan ja lapioimaan pintakerroksen ennenkuin lecasora levitetään. 
Kissamme on hyvin arka ja päiväksi aina menee kuivurille rottajahtiin. Kun työmiehet lähtevät, kissa tulee pihaan pyörimään ja uskaltautuu sisällekin. Tänään kisu tuli katselemaan kun räpsin kuvia, ja tarkasti nuuski eri paikkoja. 


Pakko oli leikkiä vähän kameralla, vaikken olekaan mikään hyvä kuvaaja. Lattian alta löytyi tyhjiä lasipulloja ja jotain vanhoja leluja. On se jännä miten ennen on tuuletusluukuista heitetty tarpeettomat tavarat vaan talon alle piiloon.. 



Nyt taidan lähteä saunaan karkuun hiirtä, joka rapistelee täällä elintasosiiven seinän sisässä, hyvässä ja hellässä mineriitin ja lastulevyn huomassa..







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti